tiistai 3. joulukuuta 2013

Yksitoista

Taitaa olla aika palata takaisin arkeen Kiitospäivän kunniaksi vietetyn neli- ja puolipäiväisen viikonloppuvapaan jälkeen (puolikas tulee siitä että päästiin keskiviikkona aikaisin töistä). Itsehän vietin suurimman osan ajasta infernaalisen taudin kourissa kotona, en torstaisen lounaan ja maanantaiaamun töihin lähdön välillä mm. poistunut meidän asunnosta kertaakaan. En edes sunnuntain futismatsiin, mutta ihan näppärästi sen jokaviikkoisen turpiinoton näki telkkaristakin...

Mutta asiaan. Kaliforniassa majaileva ice princess haastoi meidät paljastelemaan totuuksia ja vastailemaan kysymyksiin. Tässäpä ensin haasteen säännöt.
  • Kerro 11 faktaa itsestäsi.
  • Vastaa haastajan esittämiin yhteentoista kysymykseen.
  • Kirjoita omat 11 kysymystä tuleville osallistujille.
  • Haasta 11 muuta bloggaajaa.
  • Kiitä itseäsi haastanutta henkilöä, ja kerro itse haastamillesi henkilöille asiasta. Samaa ei saa haastaa heti takaisin!

Faktoja (Näiden keksiminen aiheutti huomattavaa päänvaivaa, ja osa on ehkä tullut mainittua aiemminkin. Kirjoitusasu on hivenen luonnoton kolmas persoona, kun pohdittiin näitä juttuja yhteistyössä.)
  1. Me katsottiin kerran Fast & Furious -elokuvasarjan viisi ensimmäistä elokuvaa yhden päivän aikana (valmistautumista sarjan kutososaa varten).
  2. Asiaan liittyen, niin huonoa jatko-osaa ei ole tehtykään, etteikö meillä olisi suuri tarve se katsoa tai lukea. Kun sarjan kerran aloittaa, on se lähes pakko hoitaa loppuun asti. (Selvennettäköön että ykköskohdassa mainitussa leffasarjassa surkimusosia ovat kaksi ja kolme, nelosesta eteenpäin paranee taas!)
  3. Ville on harrastanut pienenä balettia!
  4. Andy kärsii joko tilanhahmotuksellisista ongelmista, tai sit on vaan yksinkertaisesti ja rehellisesti suhteellisen kömpelö. Ilmenee usein kävelynä ovenkarmeja päin.
  5. Andyn mielestä kulmapalat on suklaalevyn ylivoimaisesti paras osa. Ville on reilu eikä koskaan syö kulmapaloja, koska ei huomaa niissä yhtään mitään eroa muihin paloihin verrattuna.
  6. Kerran Japanissa Andy yritti tilata baarissa punaviiniä, mutta sellaista ei löytynyt lainkaan valikoimasta. Yksi kanta-asiakkaista haki kotoaan oman pullonsa, josta meille sitten tarjoiltiin juomaa.
  7. Jos lapsi pitäisi nimetä sen mukaan mitä nimipäivää syntymäpäivänä vietetään, Andyn nimi olisi Panu ja Ville olis Artturi.
  8. Ville ei ole miesmuistiin ostanut uutta puhelinta, vaan kaivatessaan uutta luuria kannustaa Andya ostoksille. Ville perii sitten Andyn edellisen puhelimen, jotta on omasta takaa tukihenkilö opettamassa sen käyttöä. Villen mielestä puhelin on pelottava jos siinä on merkittävästi enemmän nappuloita kuin numerot, plus ne mistä löytyy vihreä ja punainen luuri.
  9. Omalla autolla tehdyt road tripit on meidän mielestä ihan paras tapa matkustaa, etenkin täällä Yhdysvalloissa. Muuten näkee vaan alku- ja päätepisteen, road tripillä kokee myös kaiken siitä väliltä!
  10. Me ollaan tultu siihen tulokseen, että me ollaan ainoat ihmiset Houstonissa jotka osaa ajaa autoa. Kaikki muut on tunareita ja tientukkoja.
  11. Civ kolmosessa kannattaa aina olla Japani.


Sitten ne vastaukset:
  1. Vietittekö Kiitospäivää? Miten?
    Pienimuotoisesti vietettiin. Käytiin Kiitospäivän lounaalla yhdessä Rice Villagessa sijaitsevassa ravintolassa. Oltiin samassa paikassa myös kolme vuotta sitten. Ensin syötiin ihan tosi paljon ja sitten katsottiin sohvalla jalkapalloa, taisi siis mennä ihan amerikkalaiseen malliin. 
  2. Milloin laitatte joulukuusen?
    Tänään, sekä valot parvekkeelle!! Suomessa kuusi kuuluis laittaa vasta jouluaattoaamuna, mutta omaksuttiin viime jouluna enempi paikallinen tapa, kun vietettiin ekan kerran joulua ihan kahdestaan Houstonissa. Meidän piti laittaa kuusi jo viikonloppuna, mutta Andyn infernaalinen tauti ja sen seurannaisvaikutukset sotki suunnitelman. 
  3. Aito vai feikki?
    Feikki. Suomessa ehdottomasti aito, mutta täällä me ostettiin viime vuonna tuollainen hellyttävä pieni pöytämalli. 
  4. Suosikki jouluruoka?
    Andy: Kinkku hyvän sinapin kanssa. (Bonusfakta: En syönyt yli kahteenkymmeneen vuoteen sinappia, kun lapsena sokkomaistiaisia leikkiessä sain kerran suun täyteen väkevää sinappia ja tuli trauma. Sittemmin olen oppinut arvostamaan tuotetta hieman maltillisempina annoksina.)
    Ville: Kinkku ja itsetehty mustaherukkahyytelö.
  5. Mikä on huonoin vanhemmilta saamasi joululahja?
    PAHA! Ville tarjoaa yhteisvastauksena Ollin ja Riitan lahjoittaman kiinalaisen hiidenkiven. Kyseinen lasipaasi pitää sisällään terra cotta -sotilaita esittävän koristekaiverruksen, joka on oikeasti varsin hieno. Mutta se painaa noin tonnin, jonka lisäksi me ei ikinä keksitty miten se kuuluisi asetella esille. Lasimöhkön mukana tuli lyhyehkö metallitappi, jolla se meidän järjen mukaan olisi kuulunut jotenkin tukea pystyyn, mutta kun siinä lasissa ei ole mitään koloa tai muutakaan paikkaa sille tapille. Ei tajuttu. Se on edelleen Suomessa, koska sen tänne siirtäminen olisi vaatinut yhden ihmisen matkatavarapainokiintiön kokonaan itselleen. Terkkuja Ollille ja Riitalle! :)
  6. Uhmasitko ihmismassoja Kiitospäivän jälkeisenä Black Friday -shoppailupäivänä?
    Mikään mahti maailmassa ei saisi meitä enää nykyään ulkoilmoihin kyseisenä päivänä! Maksetaan vaikka vähän ekstraa siitä ettei tarvii tunkea niihin ryysiksiin.
  7. Miten ja kenen kanssa vietätte joulua?
    Kahdestaan kotona. Mitä luultavimmin käydään syömässä jossain vähän paremmassa ravintolassa viime vuoden tapaan. Jos ollaan oltu kilttejä ja saadaan lahjoja, niin ne avataan suomalaisittain aattoiltana.
  8. Kuinka monta tonttua pukilla on?
    Andy: 274.
    Ville: Niitä on paljon. Satoja.
  9. Suosikki joulutuoksu?
    Andy: Joulukuusi! Höh, aloin just nyt harkitseen pöytäkuusen päivittämistä aitoon kuusipuuhun.
    Ville: Uunituoreet piparkakut.
  10. Suosikki joulumuisto?
    Ville: Kun sain pienenä lahjaksi lego-avaruusaluksen ja käytin suurimman osan jouluaatosta sen rakentamiseen.
    Andy: Yhtenä vuonna käytiin aattoiltana kävelyllä katselemassa naapuruston jouluvaloja. Oli ihan tosi hyvä potkukelkkakeli, joten napattiin pari kelkkaa mukaan, ja isä hurjasteli ihan älyttömät vauhdit minun ja siskon kiljuessa vuorotellen kyydissä. Oltiin muuten aika paljon vanhempia kuin mitä tarinasta todennäköisesti ensilukemalta olettaisi...
  11. Mitä toivot saavuttavasti ensi vuonna?
    Jotain selvyyttä siihen että missä asutaan esimerkiksi ensi vuoden lopussa... Joo. Se olis kiva.

Ja vielä meidän kysymykset (oli noiden faktojen ja vastausten jälkeen takki vähän tyhjä, niin nää on nyt vähän epämääräisiä):
  1. Jos lapsi pitäisi nimetä sen mukaan mitä nimipäivää syntymäpäivänä vietetään, mikä sinun nimesi olisi?
  2. Kuka on suosikkisi The Big Bang Theoryn nörttipojista?
  3. Kaupunki- vai rantaloma?
  4. Mikä on suosikkilautapelisi?
  5. Kumpien haluaisit ennemmin olevan todellisia, yksisarvisten vai lohikäärmeiden?
  6. Minkä kirjan luit viimeksi? Mitä pidit siitä?
  7. Mikä on suosikkiurheilulajisi harrastaa itse, tai katsoa televisiosta?
  8. Kuvaile vähintään viisi jääkaapinovestasi löytyvää magneettia/kuvaa/juttua? Jos jääkaapinovesi on tyhjä, eikö se sinusta näytä tylsältä?
  9. Salmiakki vai suklaa?
  10. Missä asiassa olet ihan tosi hyvä?
  11. Kostokysymys: Mikä on huonoin vanhemmilta koskaan saamasi joululahja?

Haastamme meidän sivupalkissa näkyvät blogilliset lukijat: Sasu, Nordic Abroad; BeeDee, Blodinsinööri; Stazzy; Lilli, Inne eller ute; HymyNakki, Hymyilevä nakki, ei niinkään naurava. Boonuksena haasteen saa valokuvausidolini Tatu Japanissa, sekä kaikki jotka haluavat palavasti vastata juuri meidän keksimiin kysymyksiin! Tarvittais viisi vapaaehtoista jotta päästään yhdentoista tavoitteeseen, huikkailkaa kommenttiosiossa jos tartutte täkyyn.

4 kommenttia:

Stazzy kirjoitti...

Hah, meilläkin mies aina perii mun puhelimet. Sitten valittaa kun ne vanhuuttaan temppuilevat, mutta ei kuitenkaan vaihda uudempaan, "kun kyllä se vielä toimii!"

Andy kirjoitti...

Haha, no niin just. "Miksi tästä loppuu akku näin kovin nopeasti?" "Siksi, kultaseni, kun se on yli kymmenen vuotta vanha."

Anonyymi kirjoitti...

Haasteeseen on täten vastattu. :)

Andy kirjoitti...

Huippua! :)